Älä tyydy vähään!

Muistelmateos Tipalan kymmenestä vuosikymmenestä

Sata vuotta Tipalan hengessä (2009) kokoaa Lahden Suomalaiseen Tyttökouluun ja sen perinnettä jatkaneeseen Tiirismaan kouluun liittyvää muistelukerrontaa 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä 2000-luvulle saakka. Kirjan nimi viittaa koulun eetokseen, jonka innostamana koulu on halunnut tukea oppilaitaan pysymään uskollisina omille unelmilleen ja vahvuuksilleen.

Taide kantaa

Lahden Suomalaisen Tyttökoulun perustajien tavoite oli taata tytöille vähintään samat tiedot ja taidot kuin yhteiskoulussa, mutta tarjota heille lisäksi taide- ja taitoaineita kattava sivistys. Tästä painotuksesta tuli koulun pysyvä orientaatio. Rakkaus kulttuuriin ja halu ammentaa siitä voimavaroja ovat olleet tyypillisiä piirteitä Tipalan arjelle ja juhlaperinteelle. Kirja osoittaa, että koulu nojasi ja luotti tähän traditioonsa myös poikkeuksellisen haastavina aikoina, kuten sotavuosina, 1960-luvun opiskelijaradikalismissa ja 1990-luvun taloudellisessa lamassa.

Musiikki- ja kuvataidekasvatus on houkutellut kouluun oppilaita laajalti Suomesta. Sen vuoksi Tipalan koululaiskokemuksissa esiintyy vuosikymmenestä toiseen tunne tulemisesta maalaisena suureen kaupunkilaiskouluun ja irtaantuminen lapsuudenkodista jo varhain koulupaikkakunnalla asumisen vuoksi.

Sukupolvien ketjuja

Kirjan sisältämä arjen muistojen historia on samalla kertomus Lahdesta, joka koulukaupunkina on ollut paitsi syntyperäisten lahtelaisten, myös ympäröivältä maaseudulta ja Tipalan taidepainotuksen houkuttelemina muualta Suomesta tulleiden oppilaiden nuoruuden näyttämö. Tyttölyseon oppilas Marja-Liisa Luoto (nykyisin Seppälä) ennustikin päiväkirjalleen 1950-luvulla, että hänelle kouluaikojen mentyä ja Lahden jäätyä taakse tulisi kaupunkia “vähän ikävä.”

Moni Tipalan oppilas on myöhemmin löytänyt paikkansa saman koulun opettajainhuoneesta. Näin kävi esimerkiksi tyttölyseosta ylioppilaaksi kirjoittaneelle Irma Willmanille (o.s. Katvela), joka työskenteli Tiirismaalla äidinkielen lehtorina lähes kolmenkymmenen vuoden ajan. Willman kirjoittaa kirjassa tulleensa Tipalaan kuin kotipesälle; olivathan hänen sukunsa kaikki muutkin naiset äitiä, sisaria ja tätejä myöten saman opinahjon kasvatteja. Tipalan sataan vuoteen limittyykin monia lahtelaisia perhetarinoita.

Pojatkin elämän kouluun

Poikien ilmaantuminen perinteitään vaalivan tyttökoulun käytäville yhteiskoulu- ja peruskoulu-uudistuksen myötä oli perustavanlaatuinen muutos, jonka aiheuttamaa hämmennystä entiset opettajat ja oppilaat muistelevat kirjassa huumorin sävyttämästi. Ensimmäisten poikien joukossa Tipalaan tullut käsikirjoittaja Timo Taulo kuvailee kirjassa, kuinka tyttöoppilaat toimittivat ensimmäiset pojat samalla “elämän kouluun.”

Lähes neljäkymmentä entisten opettajien ja oppilaiden kirjoittamaa artikkelia sisältävän kirjan ovat toimittaneet tutkijat Kati Mikkola ja Leena Ripatti-Torniainen, molemmat Tiirismaan koulun entisiä oppilaita. Toimituskuntaan ovat kuuluneet koulun pitkäaikaiset lehtorit Ilmo Hakala-Rahko, Seija Helin, Väinö Komu, Raija Lehto ja Irma Willman. Kirjan graafisen ilmeen on suunnitellut ja toteuttanut koulun entinen oppilas Tuomas Vilpakka.

Vuosiaan Tipalassa muistelevat monet legendaariset opettajat sekä eri aloille päätyneet entiset oppilaat, kuten runoilija Sirkka Selja, oopperalaulaja Lilli Paasikivi ja näyttelijä Tuukka Leppänen.

Runsaan kuvituksen lisäksi kirja sisältää päiväkirjaotteita ja Tipalan abiturienttien eri vuosikymmeninä sepittämiä laulunsäkeitä. Teoksen on kustantanut Lahden Tyttölyseon ja Tiirismaan koulun Seniorit ry. (nyk. Tipalan Seniorit ry.)